| Summary: | Tiivistelmä. Lukivaikeus eli dysleksia on neurobiologinen kapea-alainen oppimisen vaikeus, joka ilmenee pääasiassa teknisen lukutaidon hitautena ja epätarkkuutena. Lukivaikeuden taustalla katsotaan vaikuttavan heikot fonologisen prosessoinnin taidot. Fonologisen prosessoinnin taitoihin lukeutuvat yleisesti fonologinen tietoisuus, fonologinen työmuisti ja nopea sarjallinen nimeäminen. Lukivaikeus aiheuttaa tavallisesti oppimisen haasteita äidinkielessä, mutta sen yhteyksiä vieraan kielen oppimiseen on tutkittu verrattain vähemmän.
Vieras kieli on kieli, jota ei puhuta oppijan elinympäristössä, vaan jonka hän oppii koulussa tai muussa oppimisympäristössä pääosin opetuksen tuloksena. Vieraan kielen oppimisen katsotaan tapahtuvan kielen ortografisten ominaisuuksien ja oppijan yksilöllisten ominaisuuksien yhteisvaikutuksen tuloksena. Kirjain-äännevastaavuudeltaan johdonmukaiset kielet ovat yleisesti ottaen helpompia oppia, kuin kirjain-äännevastaavuudeltaan epäjohdonmukaiset kielet. Oppijan yksilöllisiä ominaisuuksia sen sijaan ovat erilaiset kielelliset perustaidot ja kognitiiviset kyvyt, joita kaikki kieltenoppiminen edellyttää. Tällaisia taitoja ovat myös fonologisen prosessoinnin taidot.
Fonologisen prosessoinnin taidoista kaikki kolme olivat jossain määrin yhteydessä lukemiseen ja vieraan kielen oppimiseen. Suomalaisessa kontekstissa vähiten merkittävä tekijä lienee fonologinen tietoisuus, kun taas fonologisen työmuistin yhteydestä vieraan kielen sanaston oppimiseen on saatu monia merkittäviä tuloksia. Nopean nimeämisen sen sijaan todettiin olevan lähinnä toimiva ennustaja äidinkielen lukutaidossa.
Varhaistuvan kieltenopetuksen myötä on tärkeää kiinnittää entistä tarkempaa huomiota lukivaikeuksisten oppilaiden tuentarpeeseen paitsi äidinkielessä myös vieraissa kielissä, joiden opiskelussa äidinkielen oppimisen pulmat voivat entisestään korostua.
|
|---|
