Intension, substance and calculus:the leibnizian vision in Frank Ankersmit’s philosophy of history

• Main Author: Oja, A. (Aleksi)
• Format: Dissertation
• Language: English
• Published: University of Oulu 2019
• Online Access: http://jultika.oulu.fi/Record/nbnfioulu-201905302289

Abstract. F. R. Ankersmit’s philosophy of history features three distinct categories. Historical research is epistemological. It deals with historical theory and language and logic as they ordinarily are thought of in analytic philosophy. History-writing is the most prominent part of his work and it is explained in terms of representation and aesthetics. Finally, there is historical experience, which could be called the metaphysics of his system. The latter two categories have been Ankersmit’s focus all his career, while the first one is only referred to when establishing how the latter two are distinguished from it. In this master’s thesis an account is given for how all these categories can be explained in terms of G. W. Leibniz’s theory of substance. While historical research is potentially analogous to Leibniz’s ideas about corporeal substance, Ankersmit expresses little interest in it. Instead, his focus is on the idealistic metaphysics presented in Leibniz’s monadology. In this system the substance is defined as simple, unextended, and complete in the sense that it is an individual, that is utterly independent of outside influence apart from God. On the other hand, substance in the monadology is defined as perception, sometimes conscious, as is the case with souls. This dichotomy is central for Ankersmit’s theory of historical representation as he argues that the main product of historiography, the historical representation, is analogous to Leibniz’s substance. It is an indivisible individual and therefore requires to be thought of as a whole and evaluated in aesthetic terms instead of traditional analysis. On the other hand, with the theory of historical experience the status of the monad as pure experience is central. These two aspects are for him two sides of the same coin that is the basis of his philosophy of history. Thirdly, just as Leibniz’s discovery of the calculus had a profound effect on his metaphysics, so it is important in the application of Ankersmit’s representational logic. The notion is applied analogically in his explanation of what the historian aims at in writing of history. It also explains how philosophers of history collectively may decide upon which representation of a given topic is best. I argue that a clear vision about Ankersmit’s Leibnizianism is beneficial if one is to understand the motivations and goals of his philosophy. Just as it was characteristic for Leibniz to appear a conciliator of different sects in the philosophy of his time, so it is Ankersmit’s most important aim to provide philosophy of history an apriorist platform upon which genuine debate based on contesting representations is possible.Tiivistelmä. F. R. Ankersmitin historianfilosofiassa on kolme selkeää osa-aluetta. ”Historiantutkimus” on epistemologista. Siinä keskiössä ovat teoria ja kieli, siten kuin aikamme analyyttinen filosofia näitä asioita lähestyy. “Historiankirjoituksella" hän viittaa historioitsijoiden tekstien representatiiviseen olemukseen. Kokonaistekstejä voi hänen mielestään arvioida vain esteettisin perustein, sillä ne ovat ensisijaisesti representaatioita. ”Historiallinen kokemus” taas käsittelee historian ontologiaa. Kaksi jälkimmäistä käsitettä ovat hänen työssään keskiössä. Tässä työssä esitän, että kaikki nämä kolme osa-aluetta voidaan ymmärtää G. W. Leibnizin substanssiteorian puitteissa. “Historiantutkimus” voidaan nähdä analogisena Leibnizin ulottuvan (corporeal) substanssin teorian kanssa, vaikkakaan Ankersmit ei tätä vertausta itse tee. Sen sijaan hän soveltaa Leibnizin monadologian idealistista metafysiikkaa. Monadologiassa substanssi on yksinkertainen, jakamaton ja täydellinen yksilö, johon mikään ulkopuolinen ei vaikuta. Toisaalta Leibnizin substanssi tulee määritellyksi myös havaitsemisena, joka voi olla tietoista, kuten on esimerkiksi sielujen laita. Molemmat määritelmät tulevat osaksi Ankersmitin historianfilosofiaa hänen vetäessään analogian Leibnizin substanssin ja oman käsitteensä, historiallisen representaation, välille. Representaatio on holistinen yksilö, jota ei voi siten analysoida, vaan jonka arviointi on esteettistä. Toisaalta, historiallisen kokemuksen teoriassa substanssin asema nimenomaan puhtaana perseptiona ja kokemisena korostuu. Historiallinen representaatio ja historiallinen kokemus muodostavat Ankersmitin filosofiassa rikkumattoman kokonaisuuden. Lisäksi, Leibniz oli uranuurtaja differentiaali- ja integraalilaskennasta. Tällä matemaattisella ymmärryksellä oli vaikutus myös hänen metafysiikkansa kehitykseen. Analogisesti Ankersmit näkee sille sovelluksen myös omassa työssään. Differentiaalikalkyylin käsitteen avulla tämä selittää tarkemmin historiallisen representaation luonnetta niin yksittäisen historioitsijan kuin myös koko yhteisön näkökulmasta. Yksilö pyrkii parhaaseen mahdolliseen representaatioon ja yhteisö pyrkii yhteisymmärrykseen parhaasta mahdollisesta representaatiosta. Väitän, että Ankersmitin “Leibnizilaisuuden” ymmärtäminen on tärkeää, mikäli halutaan ymmärtää paitsi hänen filosofiaansa yleensä, myös hänen motiivejaan ja tavoitteitaan. Leibniz halusi aikanaan luoda järjestelmän, jonka pohjalta kaikki filosofiset erimielisyydet voitaisiin rationaalisesti ratkaista. Ankersmit pyrkii samanlaiseen sovittelevaan rooliin historianfilosofiassa väittäessään, että hänen järjestelmänsä on aprioristinen perusta, jonka pohjalta erilaiset historialliset näkökulmat voidaan asettaa aitoon vuoropuheluun keskenään.