S2-oppijoiden pyynnöt kauppaharjoituksessa

• Main Author: Rantala, K. (Katriina)
• Format: Dissertation
• Language: Finnish
• Published: University of Oulu 2018
• Subjects: Finnish Language
• Online Access: http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201810042880; http://nbn-resolving.de/urn:nbn:fi:oulu-201810042880

Tutkin pro gradu -tutkielmassani suomi toisena kielenä -oppijoiden pyyntöjä kauppaharjoituksessa. Pyynnöllä tarkoitan tässä tutkielmassa kaikenlaisia vuoroja, joilla oppijat ilmoittavat, mitä ostavat. Tarkastelen pyyntöjen konstruktioita eli muodon ja merkityksen yhdistelmiä. Tutkin myös pyyntöjen variaatiota eri oppijoilla sekä sitä, onko pyyntöjen vuorovaikutuskontekstilla ja kielenoppimiseen liittyvällä roolileikkitilanteella vaikutusta pyytämisen tapaan. Aineistoni koostuu 13 videosta, joista jokaisella on kaksi tai kolme oppijaa tekemässä harjoitusta. Harjoituksessa oppijoille annetaan paperi, jossa on kuvia erilaisista esineistä ja ruoista. Vuorollaan kukin oppija esittää ostavansa jotakin kaupasta, ja toinen toimii myyjänä. Yhteensä oppijoita on 29. Videoiden kuvaamishetkellä he olivat opiskelleet suomea noin puoli vuotta kotoutumiskoulutuksessa. Videot on kuvattu koulutuksen yhteydessä mutta erillään tavallisista oppitunneista. Yhdistän tutkimuksessani kolmea viitekehystä: keskustelunanalyysiä, konstruktiokielioppia ja toisen kielen oppimisen viitekehystä. Aineistossani oppijat esittävät yhteensä 108 pyyntöä. Pyytämiseen käytetään useimmiten indikatiivista väitelausetta. Yleisin konstruktio on haluta, jota käytetään 50 pyynnössä. Väitelauseissa käytetään varsin usein myös ostaa-verbiä tai verbiketjua haluta ostaa. Tyypillinen esimerkki aineistoni pyynnöistä on indikatiivinen transitiivilause minä halua puhelin. Varsin yleinen pyytämisen tapa aineistossani on myös substantiivilauseke, jota käytetään yhteensä 22 kertaa. Kuusi kertaa pyyntö esitetään kysymyslauseella, mutta näistä viisi on esipyyntöjä, joissa tiedustellaan tuotteen hintaa tai saatavuutta. Vain yhden kerran kysymyslausetta käytetään varsinaisessa pyynnössä. Kerran pyyntönä toimii imperatiivinen käskylause. Substantiivilausekkeen käyttö liittyy pyynnön sijaintiin vuorovaikutuksessa: lausekemuotoinen pyyntö tuotetaan aineistossani vasta myöhemmässä pyynnössä, kun oppija on esittänyt aiemman pyynnön kokonaisella lauseella. Toisinaan pyyntö tuotetaan vastauksena kysymykseen, mutta vastauspositiolla ei vaikuta olevan selvää vaikutusta pyynnön muotoiluun. Oppija käyttää usein samaa verbiä kuin kysymyksessä, jos se on mahdollista, mutta näitä tapauksia on vain pieni osa aineistoni pyynnöistä. Noin puolet oppijoista käyttää samaa pyytämisen tapaa kaikissa pyynnöissään, mutta noin puolet käyttää kahta tai kolmea erilaista pyytämisen tapaa. Aineistoni tilanne simuloi rutiininomaista asiointitilannetta, mutta kielenopetuskontekstiltaan ja roolileikkinä se eroaa kuitenkin selvästi aidosta asiointitilanteesta. Ei siis voida tietää, käyttäisivätkö oppijat samanlaisia pyyntöjä todellisissa asiointitilanteissa. Pyynnöt harjoituksessa kertovat kuitenkin oppijoiden kielellisistä resursseista. Oppijoiden pyynnöistä voidaan huomata, että ne eroavat natiivien autenttisten asiointitilanteiden pyynnöistä (Sorjonen, Raevaara & Lappalainen 2009) ja oppikirjoissa opetetuista pyynnöistä. (Tanner 2012). Pyyntöjen opettamista voisi tehdä autenttisemmaksi käyttämällä harjoituksessa esimerkiksi oikeita esineitä, jolloin osallistujien toiminta tulisi näkyvämmäksi. Autenttisen kaltaiset pyynnöt eivät myöskään olisi oppijoille luultavasti sen vaikeampia oppia kuin aineistossani käytetyt pyynnöt.