”Eikö vuosi 1918 lopu Suomesta koskaan?”:sisällissodan trauma Kjell Westön romaaneissa Missä kuljimme kerran ja Kangastus 38

• Main Author: Vainikainen, J. (Jemiina)
• Format: Dissertation
• Language: Finnish
• Published: University of Oulu 2018
• Subjects: Literature
• Online Access: http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201805171823; http://nbn-resolving.de/urn:nbn:fi:oulu-201805171823

”Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Kjell Westön romaaneja Missä kuljimme kerran (2006, Där vi en gång gått) ja Kangastus 38 (2013, Hägring 38) traumafiktiona. Pyrin vastaamaan kysymykseen, miten sisällissodan trauma ilmenee Westön teoksissa, niiden henkilöhahmoissa ja kuvaamassa yhteisössä. Analysoin muun muassa sitä, mitä traumafiktiolle ominaisia kirjallisteknisiä keinoja romaanit käyttävät. Tärkeimpiä käyttämiäni käsitteitä ovat trauman, kollektiivisen trauman ja kulttuurisen trauman käsitteet, joiden esittelyssä hyödynnän esimerkiksi Jeffrey C. Ale-xanderin, Cathy Caruthin, Kuisma Korhosen ja Kai Eriksonin artikkeleita ja määritelmiä. Traumafiktion osalta tutkielmani nojaa erityisesti Anne Whiteheadin, edellä mainitun Cathy Caruthin ja Sirkka Knuuttilan teorioihin. Koska Westön teokset kertovat todellisesta historiallisesta tapahtumasta, eli sisällissodasta ja sen seurauksista, käsittelen myös kyseisen sodan taustoja ja niitä tekijöitä, jotka vaikuttivat kollektiivisen ja kulttuurisen trauman syntyyn. Tässä käytän hyväksi varsinkin Heikki Ylikankaan tutkimusta Tie Tampereelle (1993), Pertti Haapalan, Marko Tikan ja Ulla-Maija Peltosen Sisällissodan pikkujättiläisessä (2009) julkaistuja artikkeleita sekä jälkimmäisen tutkijan teosta Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta (2003). Kirjallisuuden avulla voidaan käsitellä historian vaikeita tapahtumia ja muokata kollektiivista muistia. Yritänkin lisäksi asettaa Westön teokset osaksi sisällissotakirjallisuuden jatkumoa. Keskityn Missä kuljimme kerran -romaanin henkilöhahmojen Cedin ja Eccun sekä Kangastus 38:n henkilöhahmon Matildan analyysiin, kun erittelen teosten keinoja kuvata yksilön traumaa. Tarkastellen romaanien tapaa representoida kollektiivista traumaa esimerkiksi analysoimalla niiden kuvaaman helsinkiläisyhteisön jäsenten vuorovaikutusta ja ympäristönkuvausta. Tutkielmani osoittaa, että sisällissodan trauma ilmenee Westön teoksissa monilla tavoilla ja niin kielen kuin juonenkin tasolla. Romaanit käyttävät traumafiktiolle tyypillisiä traumakokemuksen ja -oireilun kuvaamisen keinoja, kuten hajautettua kerrontaa, intertekstuaalisuutta, kerronnan kronologisuuden rikkomista ja traumamuistojen toistoa esimerkiksi henkilöhahmojen yhä uudelleen kokemina takaumina ja näkeminä painajaisina. Henkilöhahmojen kuvataan oireilevan sekä fyysisesti että henkisesti, ja traumojen kerrotaan aiheuttavan heille monenlaisia ongelmia, kuten päihderiippuvuutta ja unettomuutta. Useimmille henkilöhahmoille trauman läpityöstäminen ja siitä selviytyminen osoittautuu mahdottomaksi, ja esimerkiksi Eccu ja Matilda kuolevat ennenaikaisesti ja vaikeiden muistojen kahlitsemina. Romaanien Kangastus 38 ja Missä kuljimme kerran helsinkiläisyhteisö kuvataan jyrkästi kahtia jakautuneeksi ja sisällissodan traumatisoimaksi. Varsinaisen sodan päättymisen jälkeen vihollisuudet jatkuvat molemmin puolin, ja esimerkiksi urheiluseurat ja asuinalueet on jaettu suhteellisen tiukasti työläisten ja porvareiden kesken. siitä huolimatta, että romaanien yhteiskunta modernisoituu ja vaurastuu hiljalleen vuosikymmenien kuluessa, yksilöt tapaavat jäädä kiinni sosioekonomisiin lähtökohtiinsa. Missä kuljimme kerran -romaanissa vilautetaan työläismiehen ja yläluokkaisen naisen välisen romanssin avulla mahdollisuutta kollektiivisen sovinnon alkuun, vaikka itse romanssi jääkin liian suuriksi osoittautuvien taloudellisten ja sosiaalisten erojen vuoksi lyhytikäiseksi.