”Me olemme maan sontaa ja siksi vapaita”:arktisen hysterian ja korpelalaisuuden representaatioista Bengt Pohjasen Korpela-trilogiassa

• Main Author: Puoskari, P.-L. (Pirkko-Liisa)
• Format: Dissertation
• Language: Finnish
• Published: University of Oulu 2016
• Subjects: Literature
• Online Access: http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201609292852; http://nbn-resolving.de/urn:nbn:fi:oulu-201609292852

Tarkastelen korpelalaisuuden ja arktisen hysterian representaatioita Bengt Pohjasen Korpela-trilogiassa. Trilogia kertoo lestadiolaisuudesta irtautuneesta hurmosliikkeestä ja sen aiheuttamasta häpeästä Ruotsin Tornionlaaksossa. Kuvaa 1930-luvun tapahtumista hahmotetaan 1980-luvulla monien kertojien kautta. Kristalliarkki (1987) edustaa realismia, Kolmen kyynärän jumalissa (1988) kerronta muuttuu postmoderniksi, Korpelan enkeleissä (1989) postmoderni kerronta virittyy äärimmilleen. Nimitän uniikkia muotoa portaikkotrilogiaksi. Selvitän, millaisia representaatiota arktiseen hysteriaan ja korpelalaisuuteen liitetään ja millaisin kerronnallisin keinoin niitä representoidaan. Arktinen hysteria on koettu kiusalliseksi pohjoisen kirjallisuuden ilmiöksi, ja etsin siihen myös uudenlaista lähestymistapaa. Subjektin problematisoituminen on ominaista postmodernille romaanille, samoin kerronnan hajoaminen ja metafiktiivisyys. Selvitän, miten metafiktiivisyys trilogiassa ilmenee ja mihin se liittyy. Pohdin myös, miten teosten rakenne ja kerrontakeinot kytkeytyvät temaattiseen sisältöön ja miksi romaanisarja on rakennettu portaikkotrilogiaksi. Teoreettista taustaa tarjoavat Bahtinin romaaniteoriat, etenkin hänen ajatuksensa polyfoniasta ja karnevalismista. Hyödynnän Bahtinin ajatuksia myös Kristevan suodattamana. Metafiktion kohdalla tukeudun Hutcheonin ja Waughin teorioihin Hallilan näkemyksillä täydennettynä. Trilogian kontekstualisoinnissa hyödynnän postkolonialismin ja kulttuurintutkimuksen ideoita. Pohjasen trilogia tarjoaa radikaalisti uudistavia representaatioita korpelalaisuudesta. Representaatioiden polyfonisuus suhteellistaa tulkinnat, ja korpelalaiset saavat takaisin heiltä riistetyn ihmisarvon. Korpelalaisuus ja arktinen hysteria näyttäytyvät trilogiassa yleisinhimillisinä ilmiönä. Totutut luonnehdinnat arktisen hysterian ilmenemismuodoista toteutuvat Korpela-romaaneissa, ja niitä myös parodioidaan ja ironisoidaan. Ilmiön aiheuttama kiusaantuneisuus voi osaksi johtua etelän pidättyvän tunneilmaisun ja lestadiolaisuuden vaikutuspiirissä sitä sallivammaksi kehittyneen pohjoisen tunneilmaisun törmäyksestä. Torjunnalle löytyy myös sisällöllisiä syitä: kapinallisena ja provokatiivisena arktinen hysteria heittää koko elämän absurdin kauhun lukijan silmille pehmentämättä sitä lainkaan. Esitän, että arktinen hysteria tulee nähdä karnevalismin introverttina vastinparina; se haastaa vallitsevan järjestyksen synkkyydellään ja hillittömyydellään. Ironia, parodia ja karnevalismin groteski ovat koko trilogian keskeisiä tyylikeinoja. Totuuden illuusioluonne ja faktan ja fiktion rajojen hämärtyminen tematisoituvat muun muassa postmodernin leikittelyn kautta. Subjektin problematisoiminen ja kerronnan hajoaminen kuvastavat yksilön voimattomuutta hahmottaa ympäröivää todellisuutta. Metafiktiivisyys ilmenee teoksissa kerronnan polyfonisuutena, itserefleksiivisyytenä, hierarkiasuhteiden rikkomisena sekä parodian ja ironian kautta, ja se paljastaa niin fiktion, tutkimusten, maallikkojen historiallisten esitysten kuin korpelalaisjuttujenkin sepitteellisyyden ja konstruktioluonteen. Kerronnalliset, rakenteelliset ja sisällölliset ratkaisut tuottavat yhdessä teosten merkityksen: portaikkomuotoa käytetään siis Pohjasen trilogiassa merkityksen muodostamiseen.