Summary: | Tiivistelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lasten näkemyksiä turvallisesta koulupihasta sekä sitä, millaisilla tekijöillä on merkitystä heidän hyvinvointiinsa koulupihalla välituntisin. Tutkimus liittyy Tyrnävän kunnassa suunnitteilla olevan uuden 3.-6. luokkalaisille suunnatun koulun ja sen pihan suunnitteluun. Tutkimuksemme pohjana on Anu Kirstinän pro gradu -tutkielma, jossa selvitettiin lasten piirtämien kuvien avulla millainen on liikkumiseen kannustava koulupiha sekä tutkittiin lasten osallisuutta päätöksenteossa.
Tutkimuksemme on luonteeltaan laadullinen, fenomenografinen tapaustutkimus, jossa tutkimuskohteena on yksi koulu, siinä toimivat lapset ja heidän näkemyksensä omasta koulupihastaan. Tutkimuksessamme keskitymme tarkastelemaan hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä näkökohtia koulukontekstissa lasten näkökulmasta käsin. Aineistonkeruumenetelmänä käytimme haastatteluja, jotka toteutimme Tyrnävän Kirkkomännikön koululla. Haastateltavina oli kahdeksan neljännen luokan oppilasta. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen koulupihalla vaikuttavat useat tekijät. Tulokset osoittavat, että hyvinvointiin ja turvallisuutteen positiivisesti vaikuttavat kaverisuhteet, pelit, leikit ja vapaa oleminen sekä aikuisten läsnäolo. Myös lasten osallisuus ja luonto nähdään myönteisesti vaikuttavina tekijöinä. Hyvinvointia ja turvallisuutta välituntisin koulupihalla taas heikentävät erityisesti henkinen ja fyysinen kiusaaminen. Lisäksi turvattomat välineet ja paikat, erilaiset tapaturmat, vuodenajat sekä tekemisen ja ajan puute vaikuttavat negatiivisesti lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen koulupihalla.
Tämä tutkimus kohdistuu yhteen kouluun, eivätkä tulokset näin ollen ole täysin yleistettävissä. Tutkimuksemme kuitenkin tukee aikaisempia lasten hyvinvointia ja turvallisuutta koskevia tutkimuksia. Lisäksi tutkimus antaa arvokasta tietoa tutkimukseen osallistuneelle koululle siitä, miten koulun arkea ja välitunteja voidaan rakentaa lasten hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaksi.
|