Maailmankuva, maailmanmetafora ja jungilainen individuaatioprosessi A. W. Yrjänän Angeluksessa

• Main Author: Tarumaa, A. (Antti)
• Format: Dissertation
• Language: Finnish
• Published: University of Oulu 2014
• Subjects: Literature
• Online Access: http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201411262016; http://nbn-resolving.de/urn:nbn:fi:oulu-201411262016

Tutkielma tarkastelee A. W. Yrjänän Angelus-runoteoksen maailmankuvan, maailmanmetaforan ja jungilaisen individuaatioprosessin muodostumista. Keskeisenä tutkimusongelmana on tutkia maailmankuvallisen hahmottamisen merkityksiä siirryttäessä kohti individuaatiota. C. G. Jungin mukaan individuaation kautta ihminen kokee syvemmän tavan olla maailmassa. Individuaatiossa ihmisen eri puolet, kuten tietoisuus ja tiedostumaton, yhdistyvät ja ihminen saavuttaa kosketuksen oman psyykensä keskukseen. Maailmasta johdetut metaforiset käsitykset toimivat tutkimuksen sitovana teoriana koska individuaatio itsessään on jo metaforisesti tulkittava. Maailmankuva ja individuaatio ovatkin tietyllä tapaa toistensa vastakohtia. Teoksessa maailma jakaantuu ehdottoman ja mahdollisen välille. Tärkeimpiä lähdeteoksia tutkielman analyysin kannalta ovat C. G. Jungin Symbolit (Piilotajunan kieli), Jari Pettersonin Shamaaneja, sankareita ja arkkityyppejä (Myyteistä C. G Jungiin ja poikkeaviin tajunnantiloihin), A. W. Yrjänän Päiväkirja 1995–2008 (Taiteesta ja elämästä), Olli Heikkosen ja Mikko Rimmisen toimittama MotMot (Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja) ja Roland Barthesin Mytologioita. Teoreettista pohjaa tutkimukselle luovat muun muassa Markku Envallin, Seppo Knuuttilan ja Juha Mannisen toimittama Maailmankuva kulttuurin kokonaisuudessa, Matti Kuusen, Risto Alapuron ja Matti Klingen toimittama Maailmankuvan muutos tutkimuskohteena, C. G. Jungin Kohti totuutta (Poleemisia esseitä) sekä Kai Noschisin Carl Gustav Jung (Elämä ja psykologia). Tutkielma käsittelee myös Angeluksen ja Pentti Saarikosken Hämärän tanssit -teoksen intertekstuaalisuutta. Angelus toistaa individuaation keskeisiä käsityksiä. Runoteoksen puhuja on elämänkaarensa jälkimmäisellä puoliskolla jolloin ihmisen tarkoitus on kääntyä sisäänpäin. Runoteoksessa käsitellään myös paljon miehen ja naisen välistä kohtaamisen symboliikkaa, tämä näkyy erityisesti kohdeteoksen unen kuvastossa. Nämä arkkityyppiset unet alleviivaavat miehen ja naisen olemuksia ja rooleja ja heijastavat puhujan individuaatioprosessia. Puhuja yhdistää matkan ja elämän metaforiseksi kokonaisuudeksi, jossa pohditaan myös ihmisen sijoittumista maailmaan. Vastakohtana tälle yksilöitymisen ihanteelle teos luo mielikuvia kansasta ja yhteiskunnasta joka voi pahoin. Kuitenkin, kansakaan ei ole täysin yhtenäinen käsite, vaan osittain Barthesilainen myytti, johon puhuja heijastaa omat subjektiiviset näkemyksensä. Teos tuo myös esille historiallisen näkökulman ja yhteyden muinaiseen Sumerin aikakauteen.