Yhteisestä uitosta viimeiseen hännänajoon:Pyhäjoen ja Kalajoen uittoyhdistysten uitot vuosina 1924–1953

• Main Author: Salmu, S. (Sami)
• Format: Dissertation
• Language: Finnish
• Published: University of Oulu 2013
• Subjects: History
• Online Access: http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201309261740; http://nbn-resolving.de/urn:nbn:fi:oulu-201309261740

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Pohjois-Pohjanmaan eteläisten jokilaaksojen, Pyhäjoen ja Kalajoen puun uittoa vuosina 1925–1953. Puuta uitettiin tänä aikana lääninhallituksen säätelemänä yhteisuittona uittoyhdistysten toimittamana. Pyhäjokilaaksossa toiminnasta vastasi Pyhäjoen Uittoyhdistys ja Kalajokilaaksossa vastaavasti Kalajoen Uittoyhdistys. Kalajoessa uitettiin viimeisen kerran vuonna 1952 ja Pyhäjoessa 1953, jonka jälkeen uittotoiminta lakkasi ja puutavaran kuljetus siirtyi Pyhä- ja Kalajokilaaksoissa lähes kokonaan maanteille. Päälähteinäni ovat Pyhäjoen ja Kalajoen uittoyhdistysten asiakirjat, joiden säilytyspaikka on Oulun maakunta-arkisto. Arkistot ovat osa omistusjärjestelyjen kautta siirtyneet Iijoen uittoyhdistyksen arkistoon ja edelleen osaksi Kemijoen uittoyhdistyksen arkistoa. Lisäksi käytän lähteinäni Pyhäjoen Uittoyhdistyksen perustaman Pyhäjoen uittokalusto Oy:n arkistoa sekä uittotoiminnan loppuvaiheessa perustetun Siika- Pyhä- ja Kalajoen uittoyhdistysten yhteisjohtokunnan arkistoa. Täydentävinä lähteinä olen käyttänyt Kalajoki- ja Pyhäjokialueella ilmestynyttä Kalajokilaakso-sanomalehteä sekä vuonna 1954 perustettua Pyhäjokiseutu-lehteä. Tutkimukseni kohteina ovat Pyhäjoen ja Kalajoen uitot, sekä niitä hoitaneiden uittoyhdistysten toiminta. Selvitän, millaisia yhdistyksiä olivat uittoyhdistykset ja millaisena Pyhäjoen ja Kalajoen uittoyhdistysten toiminta alkoi. Tutkin uittoyhdistysten vaikutusta tutkimusalueen työllisyyteen sekä tarkastelen uittomäärien ja uiton kustannusten kehitystä koko tarkasteluajanjaksona sekä etsin syitä muutoksiin. Etsin tässä tutkimuksessa myös syitä siihen, miksi Pyhäjoen uitto lopetettiin vuonna 1953 ja Kalajoen uitto lopetettiin jo vuonna 1952, kun Oulun läänin pohjoisosan Iijoella uitto loppui vasta vuonna 1988, ja Lapin läänissä Kemijoella vasta vuonna 1991. Kuvaan työssäni eri teemoja kuten konflikteja, joissa osapuolena on joko uittoyhdistys tai uittotyöläinen. Tutkimukseni perusteella uittoyhdistykset olivat merkittäviä vesistön käyttäjiä alueellaan ja ajoivat etujaan voimakkaasti. Uittoyhdistyksissä valtaa käyttivät suurimpia määriä uittavat yhtiöt. Uittoyhdistykset myös muodostivat alueillaan palkkakartellin. Uittoyhdistykset olivat myös tärkeitä työllistäjiä. Työn kausiluontoisuuden vuoksi työvoiman järjestäytymisaste ei ollut korkea. Sota-aika keskeytti tieverkon ja autokannan kehityksen, ja uitto nousi jälleen tärkeäksi puunkuljetuksen muodoksi, työvoiman koostuessa naisista, lapsista ja vanhemmasta väestä. Sotien jälkeen suuri raaka-ainepula kasvatti uittomääriä. Kapeat, vaikeauittoiset ja vähävetiset uittoväylät, tihentyvä tieverkko ja kasvava autokanta siirsivät puukuljetukset 1940-luvun lopulta lähtien maanteille, mikä johti lopulta uittojen lopettamiseen.