Mielenosoitusta jaloin ja sanoin:Helsingin ja Oulun työväen järjestämä vapunvietto vuosina 1907–1982

• Main Author: Oinonen, J. (Janne)
• Format: Dissertation
• Language: Finnish
• Published: University of Oulu 2013
• Subjects: History
• Online Access: http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201305201321; http://nbn-resolving.de/urn:nbn:fi:oulu-201305201321

Olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani Helsingin ja Oulun työväen vapputilaisuuksia vuosina 1907–1982. Päälähteinä on tutkittu kaupunkien porvari- tai yleissanomalehtiä sekä vasemmistopuolueiden sanomalehtiä. Tutkimuksessa on käytetty laajasti myös arkistolähteitä. Tärkein tutkimustehtävä on ollut selvittää vapputilaisuuksien osallistujamäärien vaihtelevuuksien syitä ja vappupuheita työväen propagandassa. Vappuosallistumisen tutkimisessa on käytetty kvantitatiivista metodia, missä osallistujamäärien tarkastelu on ollut keskeistä. Kevään juhlapuheiden selvittämisessä on sovellettu diskurssianalyysia. Vappumielenosoituksia rajoittivat autonomian aikana ja itsenäisyyden ensivuosikymmeninä sorto- tai rajoitustoimenpiteet. Nämä kärjistyivät kommunistien kevätkokoontumisten kieltämiseen vuonna 1930. Tästä lähtien SDP ja SAK järjestivät ainoita työväen vapputilaisuuksia, jotka eivät innostaneet työväkeä äärivasemmiston vappujuhlien tapaan. Sosiaalidemokraatit järjestivät työväen vapputilaisuuksia sotavuosinakin, mikä on osoitus kevätjuhlien tärkeydestä työväelle. Propagandistiset tavoitteet olivat vahvimmin esillä alkuaikojen vappuretoriikassa. Etenkin kommunistien 1920-luvun vappupuheet olivat luonteeltaan hyökkääviä. SDP:n suuntautuminen parlamenttipolitiikkaan sai sosiaalidemokraattien retoriikan maltistumaan. Välirauhansopimus mullisti työväen vapunvieton sallimalla kommunistien julkisen toiminnan. Työväen kevätmielenosoituksia ei enää viranomaisten taholta rajoitettu. Työväenliikkeen yhdessä järjestämät vappujuhlat vuosina 1945–1947 olivat vappuhistorian yhdet suurimmista. Kommunistien vapputilaisuudet houkuttelivat vasemmiston kannatuksen suhteen myös maltillisemmassa pääkaupungissa selvästi suuremmat joukot. SDP:n vappujuhlinta oli tässä vaiheessa selvästi menettänyt aiemman merkityksensä. Vasemmiston vappuretoriikka oli kärjekästä, missä etenkin työväenliikkeen toinen osapuoli oli viholliskuvassa keskeinen. Hallitusvastuu maltisti vappupuheita, kun oppositiokausien retoriikka oli vahvasti hallitusta arvostelevaa. Vasemmiston suhteiden paraneminen 1960-luvulla sai aikaan retorisen muutoksen, minkä jälkeen vasemmisto arvosteli yhdessä etenkin porvaristoa. Perinteinen työväen vappu ei innostanut 1960-luvulla uutta kaipaavaa nuorisoa. Ylioppilaiden kevätjuhlissa oli sen sijaan aiempaa runsaammin yleisöä. Myös SAK:n hajaannus vuonna 1960 häiritsi onnistuneiden vapputilaisuuksien järjestämistä. Opiskelijoiden politisoituminen ja SAK:n eheytyminen 1960-luvun lopussa saivat työväen vapputilaisuudet virkoamaan viimeisen kerran. Helsingissä kukoistus kesti 1970-luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen alkoi hidas taantuma yhdessä aatteen kannatuksen kanssa. Oulussa vapun suosio jatkui aina 1980-luvun alkuun asti, jolloin järjestettiin kahtena vappuna myös vasemmiston yhteiset vappujuhlat. Tämän jälkeen myös pohjoisen työväen vappu menetti loistonsa.