Kainuulaisen uudistilan edullisin suuruus ja tuotantosuunta

• Main Authors: K. U. Pihkala, Tapani Lasola
• Format: Article
• Language: English
• Published: Scientific Agricultural Society of Finland 1973-09-01
• Series: Agricultural and Food Science
• Online Access: https://journal.fi/afs/article/view/72950

Kainuulaisia uudistiloja koskevat LP-laskelmat ovat edellisen mukaisesti johtaneet siihen tulokseen, että traktoritekniikan omaksuminen vallitsevissa olosuhteissa johtaa viljelijäperheen työvoiman tehokkaampaan ja tuottavampaan hyväksikäyttöön, kuin hevostekniikka, joskin kummankin tekniikan yhdistäminen tilojen keskeisellä yhteistyöllä parantaisi tässä ainakin hevostilojen tuloksia. Viljelyaloja erityisesti turvemailla kannattaa laajentaa ja lypsylehmien lukua lisätä, jolloin päästään korkeampaan katetuottoon. Ruohovasikan mukaanottaminen tuotantosuunnitelmaan ei vuosien 1959—63 hintatason mukaan ollut kannattavaa, mutta v. 1972 hintojen mukaan niillä voidaan hevostilojen katetuottoa kohottaa. Traktoritekniikan omaksuneet tilat voivat edullisesti laajentaa viljelyalansa 20—22 ha:iin ja pitää n. 18 lehmää, mikä kyllä edellyttää nykyistä suurempia navetoita ja navettatyön ainakin osittaista koneistamista. Sika voisi tulla tuotantosuunnitelmaan lähinnä silloin, jos sianlihan hinnat suhteessa maidon ja viljan hintoihin olisivat edullisempia. Lampaanpidon kannattavuus ei ole ollut riittävän hyvä, että se olisi voinut tulla maidontuotannon kanssa kilpailukykyiseksi vallinneissa hintasuhteissa. Edullisimman tuotantosuunnitelman mukaan kannattaa kivennäismailla oleva metsä, jonka enimmäisala on tässä rajoitettu 80 hehtaariin, hoitaa järkeviä metsänhoitotoimenpiteitä ja mm. harvennushakkuita suorittaen hyvin, ja työvoima riittää siihen. Ellei pinta-alarajoitusta olisi, tällaista metsää sisältyisi tuotantosuunnitelmaan enemmänkin. Turvemaan metsien hoito, sen jälkeen kuin ne olisi saatettu tuottokuntoiseksi, lisäisi mahdollisuuksia laajentaa metsätalouden osuutta taloussuunnitelmassa. Turvemaalla esiintyvien metsättömien tai kitukasvuisten metsämaiden ojittaminen, vaikkapa vain ihmistyönäkin, on tulovaikutuksiltaan siksi kilpailukykyinen, että se erityisesti työvoiman täydellisempää hyväksikäyttöä edistäen tulee vuoden 1959—63 hintasuhteissa mukaan suunnitelmaan. Puuston hakkuuarvon koron huomioonottaminen muuttuvana kustannuksena muuttaa metsätalouden järjestelyä lyhyen kiertoajan suuntaan ja vähentää metsätalouden suhteellista merkitystä. Tutkimuksessa on tarkasteltu myöskin nurmen hehtaarisadon suuruuden vaikutusta edullisimpaan tuotantosuunnitelmaan. 10 %:n lisäykset tai vähennykset sadossa tuntuivat n. 500—1 000 markan lisäyksinä tai vähennyksinä katetuotossa ja eräinä muutoksina mm. metsätalouden työn käytössä. Viikottaisen työajan rajoittaminen työaikalain mukaiseen 40 tuntiin, edellyttääen kuitenkin, että rajoituksia ei suoranaisesti sovelleta kiirekausina, alentaa katetuottoa eri tapauksissa 860 ja 3600 mk välillä tilaa kohden. Metsätalous jää tällöin miltei kokonaan pois optimaalisesta tuotantosuunnitelmasta eräissä traktoritekniikan vaihtoehdoissa. Jotta saataisiin kuva hintasuhteiden vaikutuksista, on suunnitelmissa otettu mukaan vaihtoehto, jossa maidon hinta olisi vastannut suunnilleen maailmanmarkkinoiden määräämää tasoa. Kuten oli odotettavissa, naudan-, sian- ja lampaanlihan tuotanto on tällöin tullut suuremmassa määrin mukaan, mutta katetuotot ovat olleet tuntuvasti alhaisempia. Eri vaihtoehtoja verrattaessa on siis voitu huomata myöskin vallitsevien hintasuhteiden tuntuva vaikutus tuotannon edullisimpaan järjestelyyn. Valtion hintapolitiikalla on näihin ollut suuri vaikutus. Näyttää siltä, että Kainuun viljelijät ovat jotakuinkin hyvin pystyneet päättelemään, mikä tuotantosuunta vallitsevissa hintasuhteissa on kannattava. Kuten tutkimusaikana vallinnutta talousmuotoa tarkasteltaessa (.p 364) on käynyt ilmi, viljelijät ovat järjestäneet maataloustuotantonsa pääasiassa lypsykarjatalouteen perustuvaksi.