| Summary: | Harva oppilas on kulkenut opintietään loppuun niin, ettei hänelle olisi jäänyt muistoja opettajista. Tarkastelen artikkelissani, miten entiset tyttöoppikoulun oppilaat muistelevat opettajiaan ja heidän vuorovaikutussuhdettaan oppilaiden kanssa. Aineistona käytän Turun suomalaisen tyttökoulun myöhemmin tyttölyseon historiikkeja, joihin on tallentunut opettajamuisteluita 130 vuoden ajalta. Historiikkien muistelupuheessa oppilasopettaja-suhteet näyttäytyivät monipuolisina ja vastavuoroisina lähes koko tutkitun ajanjakson ajan. Muisteluille leimallista olivat pikkutarkat kuvaukset opettajien piirteistä ja käytöksestä. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa muistelukirjoituksissa esiintynyt opettajien ihailu ja jopa jumalointi vaihtui 19601970-luvuille tultaessa esimerkiksi ja esikuvallisuudeksi. Muistelukerronta tuo pienten kertomusten avulla näkyviin, miten koulukulttuuri muuttui, eivätkä opettajat enää olleet samanlaisessa auktoriteettiasemassa kuin aikaisemmin. Käänne vahvistui 1980-luvulta lähtien, jolloin muisteluiden pääpaino siirtyi oppilaiden omaan elämään. Muutokset heijastelevat yhteiskunnassa laajemminkin tapahtunutta individualismin nousua, jossa minäkerronta ja henkilökohtainen elämä nousi keskiöön.
|
|---|
