| Summary: | Politiikan viestinnän tutkimusta on vaivannut kaksi vinoutumaa: politiikan rationaalisuuden korostaminen ja painottuminen niin sanotun laatumedian analyysiin. Artikkeli haastaa nämä vinoutumat intermediaalisuuden käsitteen avulla. Analysoin empiirisesti politiikan julkisuuden intermediaalisuutta vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Aineistoina ovat Suomen Gallupin tekemät äänestäjäkyselyt, ehdokkaiden, kampanjatyöntekijöiden ja median edustajien teemahaastattelut sekä media-analyysit. Aineistojen avulla etsitään vastauksia kysymyksiin: minkälainen rooli eri viestimillä oli vaaleissa äänestäjien, kampanjoiden ja vaalijulkisuuden kokonaisuuden kannalta ja miten eri viestimet suhteutuivat toisiinsa? Analyysi osoittaa, että käsitys politiikasta ja ehdokkaista rakentuu monipuolisessa intermediaalisessa prosessissa, joka ei palaudu yhteen viestintävälineeseen tai genreen. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa televisiolla oli keskeinen rooli, mutta sen valta-asema politiikan julkisuuden vaikutusvaltaisimpana viestintävälineenä alkoi kyseenalaistua nuorempien äänestäjien keskuudessa ja monikanavaympäristössä. Intermediaalisuuden analyysi nostaa esille äänestäjä- ja mediasukupolvien väliset erot ja legitimiteettiongelman, joka korostuu politiikan journalismin ja poliitikkojen auktoriteettien vastakkainasettelussa. Politiikan julkisuus kaipaa dialogisempaa viestintää, missä mediagenrejen monipuolisempi huomioon ottaminen ja vuorovaikutteisten verkkoviestinten käyttö voivat olla avuksi.
|
|---|
